Miten Kaikki Alkoi: Esittely ja Matkani Johtajaksi
Hei ja kiva että löysit blogiini. Olen kirjoitushetkellä 25 vuotta vanha mieshenkilö, jolta löytyy tarjoilijan perustutkinto. Kotoisin olen Raumalta, josta olen perheeni mukana muuttanut Nokialle, josta itse muutin parisuhteen perässä Muhokselle. Olen tehnyt aijemmin töitä monenlaisissa tehtävissä sekä ravintoloissa sekä baareissa, kerkesin myös työskennellä Makuunissa ennen konkurssia. Olen jo jonkun aikaa ollut kiinnostunut nuorisotyöstä, ja olen pitkään ajatellut ammatinvaihdosta. Miten sitten päädyin Muhoksen 4H-yhdistyksen toiminnanohjaajaksi ja sitten toiminnanjohtajaksi? Olin pitkään työttömänä, ja olin ollut mukana valmennuspajan toiminnassa, jotta saisin omista rutiineistani työttömänä kiinni. Eräänä päivänä syyskuussa 2023, sen aikainen Muhoksen 4H:n toiminnanjohtaja Hanna Ranta-Hirvonen oli kertomassa 4H toiminnasta ja siitä miten hänellä olisi tarvetta toiminnanohjaajalle. Tästä kiinnostuin erittäin paljon, ja paljoa empimättä suuntasin 4H:n toimistolle keskustelemaan hänen...